ASUINTONTIT 2018-04-30T09:31:56+00:00

Hämeenkyrön asuintontit

Rakenna unelmiesi koti monien mahdollisuuksien Mahnalaan, jonne on kaavoitettu 19 kappaletta pientalo- ja paritalotontteja. Asu keskellä maaseutua, mutta silti lähellä kaikkea. Hämeenkyrön keskustaan ajaa noin kymmenessä minuutissa ja Tampereen keskustaan puolessa tunnissa.

Isot tontit auttavat sinua toteuttamaan haaveesi vaikka omasta pihasaunasta tai kasvihuoneesta. 2 000- 4 000 neliön tontit tarjoavat myös monia mahdollisuuksia harraste- ja yritystoimintaan. Alueen maaperä soveltuu hyvin rakentamiseen.

Kulttuurimaiseman kauneus hivelee silmiäsi ja läheiset suoramyyntitilat makuhermojasi. Matka reilun kilometrin päässä sijaitsevaan ympäristökouluun taittuu turvallisesti suunnitelmissa olevaa kevyen liikenteen väylää pitkin. Lähin päiväkoti sijaitsee Sasissa reilun viiden kilometrin päässä.

Talonrakennustyöt alueella on mahdollista aloittaa viimeistään 31.4.2018.

Lisäksi Hämeenkyrössä on kattava valikoima tontteja esimerkiksi Ahrolantiellä, Ali-Niskalassa sekä Kyröskoskenharjulla. Alla olevasta linkistä pääset karttapalveluun, josta löydät kaikki vapaana olevat tonttimme. Klikkaa vasemmasta reunasta tonttipörssi aktiiviseksi ja näet kunnan pientalotonttitarjonnan kartalla. Palvelussa näkyvissä mm. hinta-, pinta-ala- ja rakennusoikeustiedot tonteista.

Kysy lisää maankäyttöinsinööri Jori Alangolta numerosta 050 68 248 tai sähköpostilla jori.alanko@hameenkyro.fi.

Vapaat tontit